torstai 4. elokuuta 2011

Tampereella yöpyminen on sallittua, kenties jopa suotavaa

Useimmiten olen itse vieraillut Tampereella vain päiväseltään -- koska matka Helsingistä Manseen kestää junalla vain 1,45 tuntia, yöpöyminen tuntuu turhalta.

Kuitenkin kaupungista kuin kaupungista saa enemmän irti, kun sinne jää myös yöksi. Silloin voi huoletta tutustua myös kaupungin iltaelämään, eikä kyläpaikoista tarvitse kiirehtiä viimeiseen yöjunaan.

Tampereella on onneksi joukko mukavia hotelleja - kolmeen mainioon vaihtoehtoon voit tutustua esimerkiksi Cumuluksen hotellit Tampere -verkkosivulla.

Cumuluksen hotellit sijaitsevat Hämeenpuiston, Koskikadun ja Satakunnankadun varrella. Kaikki kolme hotellia sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, 300-1200 metrin etäisyydellä rautatieasemasta.

Hotelli Cumulus Hämeenpuisto sijaitsee kaupungin keskustassa, Työväen Teatterin ja stadionin läheisyydessä. Hotellia monet kehuvat, kyse on kuulemma mukavasti ja mutkattomasta hotellista. Hotellissa on myös kuntokeskus, joten se sopii mainiosti sporttisille lomalaisille
ja työmatkalaisille.

Cumulus Koskikatu on toinen Tampereen suosituista Cumulus-hotelleista. Hotellin yhteydessä toimii myös Huviretki- ja Hemingway's -ravintolat, jotka molemmat ovat myös paikallisten suosimia kohtauspaikkoja.

Kaupungin kolmas Cumulus on Hotelli Cumulus Pinja. Se on tunnelmallinen jugend-henkinen hotelli kaupungin ydinkeskustassa. Sen tilausravintolaan mahtuu jopa 250 hengen seurue.

Ensi kesänä Cumuluksen hotellivalikoima täydentyy neljännellä hotellilla, kun Hotelli Cumulus Rautatienkatu avataan. Tämäkin hotelli sijaitsee erinomaisesti, aivan Rautatieaseman lähettyvillä. Savuton hotelli miellyttää varamasti myös vaativia asiakkaita.

Jokaisen hotellin huonehintaan sisältyy veloitukseton laajakaistayhteys ja runsas buffet-aamiainen. Näin uusi päivä Tampereella pääsee hyvin käyntiin, kun tukeva aamiainen palauttaa
voimasi takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti