Tampereen ja pääkaupungin jälkeen olen alkanut kaivata maalle. En tietenkään niin paljon, että suunnittelisin oikeasti maalle muuttamista -- minulle riittäisi pelkkä oma pieni huvila jossakin viidenkymmenen kilometrin päässä urbaanista citysykkeestä.
Oikeastaan huvilakin saattaisi olla liioittelua, kunhan saisin jonkun rauhallisen paikan jonne voisin vetäytyä lepäämään. Kaupungissa kun on välillä vaikea saada levättyä kunnolla, kun naapurustossa hälistään ja autot kulkevat viereisellä tiellä läpi yön. Onneksi tätä nykyä samassa kerrostalossa ei enää asu motoristinuoria, jotka pitäisivät hereillä.
Maalla asuminen alkoi houkutella oikeastaan vasta pari vuotta sitten, jolloin olin viikonloppukierroksella Turun saaristossa. Saariston rauha tuntui rentouttavalta, ja jonkin aikaa tutkailinkin jo alueen asuntotilannetta. Asuntoja olisi ollut tarjolla varsin edulliseen hintaan.
Kuitenkin ongelmaksi jäisi aina työpaikan järjestäminen. Käytännössä minun olisi pitänyt ryhtyä jonkinlaiseksi etätyöyrittäjäksi, joka tekee töitä pk-seudun yrityksille etänä. Siitä aiheutuisi kuitenkin erilaisia hankaluuksia. Sen vuoksi ajatus Korppooseen tai Iniöön muuttamisesta unohtui nopeasti.
Nuorena minun ei tarvinnut viettää kesiäni maalla, koska myös isovanhempani asuivat kaupungissa. Vanhemmillani ei myöskään ollut kesämökkiä -- saati sitten huvilaa. Silloin vanhempani pitivät parempana viettää kesälomat matkustellen Euroopassa. Olin itse samaa mieltä, ja olen oikeastaan vieläkin.
Kuitenkin ajatus kakkosasunnosta tuntuu houkuttelevalta. Tarvitsisin tietysti ihan oikean talon, jossa käytössäni olisi sähköt ja muut mukavuudet. Silloin voisin viihtyä maalla pitempäänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti